Ollaan yhteydessä

Työminä

Olen työssäni markkinoinnin parissa vuodesta 1989 päässyt kokemaan ja näkemään markkinoinnin suunnittelun ohella innovaatio- ja bisnesmaailmaa laajasti. 

Mainostoimistoyrittäjänä olen toiminut vuodesta 2007 ja ammattivalokuvaajana vuodesta 2012. Olen suorittanut sekä tuotekehittäjämestarin että valokuvaajamestarin tutkinnot. Suunnittelijana olen erikoistunut brändäys ja konseptisuunnitteluun. 

Kiinnostus valokuvaamiseen alkoi jo lapsena. Äidin Yashica ei kauaa riittänyt, joten ensimmäisen kesätyön palkkarahat meni omaan Canonin järjestelmkameraan. Se ei silloin ollut todellakaan yleistä edes aikuisilla. 

• markkinoinnin parissa 37 vuotta – and still rocking
•
mainostoimisto- ja valokuvaajayrittäjänä noin 20 vuotta

• kuvannut omalla järkkärillä yli 40 vuotta
• ilmakuvaamista järkkärillä ja dronella yli 12 vuotta
• digitaalista kuvankäsittelyä vuodesta 1989 eli pisimpään Suomessa
• Gordionpro:n idean ”voittoa tavoittelematon osakeyhtiö” ideoija ja perustajaosakas

Olen toiminut ammattitutkintoon tähtäävien näyttöjen vastaanottajana/arvioijana ja mentorina erikoisammattitutkintoa suorittaville.

Sekoitan sujuvasti vapaa-ajan ja työn, koska yksi motoistani on…

My goal is to build a life
don’t need a vacation from.

Vapaa-aikana

Minulla on onni saada asua Tampereella. Synnyin Oulussa ja tässä välissä olen asunut noin 24 paikassa mm. Helsingissä ja Espanjan Aurinkorannikolla.

Harrastan mm. ilmailua, maantiematkailua, museoita, maastopyöräilyä, paritanssia, jossa päälajina suomalainen tango, sekä hieman arkea vaativampaa kokkailua. Tutuksi ovat tullut kotitekoiset jäätelöt, liköörit, suklaakonvehdit, vaahtokarkit, marmeladit, runebergin tortut jne. 

Olen aktiivinen yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, josta mainittakoon mm. pelastustyön kehittäminen Suomen Liidinpelastajat ry:n ideoijana ja perustajana, sekä olen toiminut työelämäluotsina koululaisille aiheella yrittäjyys ja markkinointi. Nyt on hienoa kuulla nuorten uskosta ja itsevarmuudesta alkaa yrittäjiksi.

Olen aiemmin edistänyt keksinnöllisyyttä tamperelaisen Trekeksi (Etukeno) yhdistyksen perustajajäsenä ja Oulun Uusyrityskeskuksen (vastaa Tampereella Ensimetriä) hallituksen varapuheenjohtajana.

Olen pitänyt erilaisia markkinointiaiheisia koulutuksia ja antanut matematiikassa yksityisopetusta niin koululaisille kuin yritysjohtajille. 

Olen ollut mukana Round Table / Old Tablers -toiminnassa vuodesta 1999, ja aktiivijäsenenä Tampereen kauppaseurassa noin 10 vuotta.